Opiskelijoille

Tilitoimistot ja taloushallinnon konsulttiyritykset tarjoavat nyt ja lähivuosina erinomaisia uramahdollisuuksia alalle tulijoille.

Yritykset ulkoistavat taloushallinnon toimintojaan yhä enemmän, mikä luo lisää työpaikkoja alalle. Lisäksi lähivuosina siirtyy eläkkeelle huomattava määrä taloushallinnon työntekijöitä. Niinpä opiskelijoille on tarjolla heti valmistumisen jälkeen mielenkiintoista työtä.

Sähköisiä taloushallinto-ohjelmia käyttävien tilitoimistojen määrä kasvaa koko ajan, mikä mahdollistaa sen, että aikaa menee vähemmän rutiinikirjausten tekemiseen ja vastaavasti aikaa jää enemmän asiakkaiden tapaamiseen ja neuvomiseen.

Nykyaikaisessa tilitoimistossa vahva yritystalouden osaaminen yhdistyy digitaalisen taloushallinnon tehokkuuteen. Tuloksena syntyy oikeaa tietoa yrityksen taloudesta yritykselle itselleen, viranomaisille ja muille sidosryhmille.

Kirjanpitäjät eivät ole katoamassa

Tapio Peltomäki Turun Tilikeskus-Yhtiöistä kirjoittaa Varsinais-Suomen Yrittäjien blogissa, ettei kirjanpitäjän työt ole mihinkään katoamssa, mutta ne muuttuvat.Taloushallinnon ammattilaiset kavahtivat kovasti, kun Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) julkaisi tammikuussa raportin, jota on uutisoitu ja kommentoitu monilla foorumeilla. ETLA:n listalla kymmenen ”uhanalaisimman” ammatin joukossa ovat kirjanpidon asiantuntijat ja palkanlaskijat. Tutkimus tai oikeammin sen otsikointi antaa harhaanjohtajan kuvan taloushallinnon töiden kehittymisestä.Taloushallinnon työt eivät ole häviämässä, mutta ammattien sisältö on voimakkaassa muutoksessa. Tietotekniikan hoitaessa rutiinitehtävät edellytetään taloushallinnon tekijöiltä uutta ja monipuolisempaa osaamista. Sähköiset palvelut ovat vähentäneet ja osin jopa poistaneet kirjanpidon ja palkanlaskennan töistä perinteisen tallennusroolin, mutta samalla työ on muuttunut entistä enemmän neuvovaan ja konsultoivaan rooliin.Taloushallinnon alan asiakastutkimuksissa nousee esille asiakkaiden tarve saada neuvontaa ja konsultointia, mikä on tuonut perinteisiin kirjanpitäjän ja palkanlaskijan ammatteihin aivan uuden sisällön. Myös Oxfordin yliopiston tutkimuksessa painotetaan sitä, että useimmat johtamisen, yritystoiminnan ja taloushallinnon ammatit, jotka vaativat sosiaalista älykkyyttä, ovat vähiten uhatummassa kategoriassa.Lue koko blogikirjoitus aiheesta » 
Kategoria: 
Tiedotteet

Taloustaitokilpailuja opiskelijoille

Talousguru 2014 lukiolaisille:Vuosittain lukiolaisille tarkoitetun Talousguru-kilpailu on jälleen käynnissä. Kilpailun tavoitteena on tukea ja innostaa lukioikäisiä opiskelijoita talousasioiden seuraamiseen.Talousgurun tittelistä kisaaminen alkaa lukioissa tammikuussa. Opettaja voi ilmoittaa koulun Talousguru-kilpailuun 18.12.2013 mennessä. 15.1.2014 järjestettävän alkukilpailun perusteella opettajaraati valitsee 10 parasta kilpailijaa loppukilpailuun, joka pidetään Helsingissä 27.–28.2.2014. Loppukilpailussa valitaan vuoden 2014 Talousguru.Kilpailulla on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran se järjestettiin vuonna 1997.Loppukilpailun kolme parasta palkitaan rahapalkinnoin ja voittajan lukio saa vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkinnon, aidon tohtorinhatun. Myös korkeakoulut ovat kiinnostuneita Talousguru-kilpailussa hyvin menestyneistä.Talousguru -kilpailun järjestävät yhteistyössä Suomen Pankki, Finanssialan Keskusliitto ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry. Kilpailua tukevat myös Taloustoimittajat ry ja Suomen Lukiolaisten Liitto ry.Lisätietoja: http://www.hyol.fi/kilpailut/talousguru/Valtakunnallinen ysiluokkien taloustaitokisa:Mikä 9-luokka on Suomen taitavin talousasioissa 2013-2014? Finanssialan Keskusliiton järjestämä Zaldo-kilpailu haastaa kaikki 9-luokat kautta maan oppimaan lisää oman talouden hallinnasta.Kilpailussa testataan oppilaiden oman talouden hallinnan tuntemusta. Kilpailussa ei kerätä yksittäisten osallistujien tietoja. Pisteet lasketaan ja näytetään sivustolla luokkatasolla, ei yksilötasolla. Zaldo-testissä parhaiten pärjännyt luokka palkitaan 500 euron lahjakortilla. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomen 9. luokat. Osallistumisaika on 1.10.2013 – 11.4.2014.Tarkemmat ohjeet kilpailuun osallistumisesta Zaldo-sivustolta: http://www.zaldo.fi/kilpailu.html
Kategoria: 
Tiedotteet